torstai 6. lokakuuta 2016

Koirien hiivavaivat

Hiivat ovat yksisoluisia sieniä. Niiden liikakasvun taustalla ovat usein immuunipuolustuksen heikkeneminen tai ympäristötekijät. Hiivan kasvun voi mahdollistaa esimerkiksi hormonaaliset muutokset, stressi, ikääntyminen ja sairaudet kuten diabetes. Yleensä immuniteettivajeesta kärsivien koirien ongelmana ovat allergiaoireet. Tällöin koiran mikrobitasapaino ei ole kunnossa ja hiivoja on kehossa väärässä suhteessa. Hiivaa esiintyy usein korvissa tois- tai molemminpuolisena, iholla paikallisesti tai yleistyneenä muotona, limakalvoilla mm. genitaalialueilla tai suolistossa ja iho-limakalvoalueiden raja-alueilla huulipoimuissa sekä vulvassa ja uroksilla esinahkan alueella.

Hiivaa koiran korvassa.
Oireet


Jos koiralla on hiivaa korvissa, niin niissä on makea haju ja ne erittävät tummanruskeaa tai tummanpunertavaa, tahmeaa, sitkeää eritettä. Korvia on vaikea pitää puhtaana, vaikka niitä puhdistaisi päivittäin. Ihoon liittyvinä oireina voidaan mainita kutina, karvanlähtö, toistuva hotspot, punoittavat varvasvälit, jotka voivat myös olla kaljut, paikallinen sekä punainen väri karvoissa, esimerkiksi tassuissa, huulipoimuissa ja/tai peräpäässä. Koiralla voi olla myös haiseva turkki. Koiralla voi lisäksi olla iholla näkyvää, pahanhajuista hiivakasvustoa ja varvasväleistä tai huulipoimuista voi erittyä harmahtavaa/ punertavanruskeaa, tahmeaa eritettä. Kynsien osalta tyvet voivat värjäytyä punertavanruskeiksi, mikä näkyy vaaleissa kynsissä. Kynsivallit  saattavat vuotaa verta ja olla kutiavat, jolloin koira alkaa nuolla ja kalvamaan kynsiään. Kynsirakenne voi muuttua myös hauraaksi, jolloin kynnet alkavat liuskoittumaan ja lohkeilemaan. Nartuilla voi esiintyä kutinaa vulvan alueella, minkä vuoksi koira nuolee  itseään tai hankaa peräpäätään lattiaan. Koiralla saattaa olla vuotoa, kirkasta tai vihreää/keltaista sekä virtsaamisvaivoja, kuten pidätyskyvyttömyyttä. Karvoitus saattaa olla punertunut. Varsinkin vanhemmilla yksilöillä peräpäästä saattaa tulla voimakasta hajua. Uroskoirat voivat olla hyvin kiinnostuneita  nartusta, joilla on hiivaa vulvassa. Jos uroksella on vastaavasti hiivaa preputiumin alueella, niin siinä esiintyy kutinaa ja koiralla on virtsatieoireita, kuten ärsytystä virtsateissä tai tiputtelua. Tupen päästä voi erittyä visvaista, keltaista/vihertävää eritettä. Tämän vuoksi koira alkaa nuolla itseään. Molemmilla sukupuolilla esiintyy hiivan yhteydessä virtsatietulehduksia. 

Yleisimmät hiivat


Malassezia pachydermatis 
Koirilla tämä kuuluu iholla sekä korvakäytävässä pienissä määrin normaaliflooraan. Kun koiran immuniteetti laskee, niin hiiva pääsee lisääntymään aiheuttaen varsinaisen hiivatulehduksen. Malassezia pachydermatis on usein vulvan alueella esiintyvän hiivan aiheuttaja. Vaiva voidaan tulkita bakteerin aiheuttamaksi virtsatietulehdukseksi. Kun koira syö antibioottikuurin, niin lääkekuuri näyttää auttavan hetkellisesti. Oire palautuu kuitenkin pian takaisin. Antibiootti voi voimistaa hiivakasvua pahemmaksi. Malassezia pystyy altistamaan lisävaivalle, sekundaariselle bakteeri-infektiolle.

Candida albicans 
Tämän hiivan liiallinen kasvu käynnistyy usein runsaasta lääkkeiden käytöstä. Koirille syötetään paljon antibiootteja sekä kortisonia ja ne voivat provosoida sekundaarisen candidainfektion. Candida albicans alkaa kasvaa helposti atopian aiheuttamien ihotulehdusten seurauksena. Hiivaa voi esiintyä myös kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivillä koirilla sekä virheellisen ravitsemuksen myötä. 

Lisääntyessään hiiva kaappaa elintilaa maitohappobakteereilta, jolloin hiivatoksiinien määrä kehossa pääsee kasvamaan liian suureksi. Maitohappobakteereiden väistyessä myös myrkkyjä tuottavat mikrobit eli patogeeniset bakteerit pääsevät valloilleen. Tämän seurauksena aiheutuu erilaisia ärsytysreaktioita. Jos tilanne jatkuu, niin ohutsuolen suolinukka pääsee tuhoutumaan. Vaurioituneen suolen vuoksi esimerkiksi aminohappoketjut pystyvät imeytymään suolesta vain osittain hajonneina. Tämä tapahtuma tuo esille erilaisia allergisia ilmiöitä, kuten kutinaa ja korva- ja ihotulehduksia. Lisäksi koiralla voi esiintyä munuaistulehdusta. Koiralla voi olla myös sekainfektio eli yhtä aikaa vaikkapa Candidaa ja Malasseziaa. 

Kaikki mikrobit eivät ole haitallisia. Myöskään hiivat eivät ole haitallisia, mutta niiden tuottamat myrkyt lisääntyvät kehossa samaan aikaa kuin mitä itse hiivan määrä. Hiivat siis tuottavat kehoon jatkuvasti pieniä määriä myrkkyjä ja liika on liikaa. 

Hoitojakson aikana korvia tulee puhdis-
taa tarpeen mukaan, jopa päivittäin, jot-
ta kuollut hiivasolukko ei pääsiti toimi-
maan hiivan kasvualustana.
Puhkeamisen syy ja hoito


Hiivaongelman syy voi jäädä selvittämättä. Syynä ovat usein hormonaaliset tai immunologiset tekijät. Myös ruokavaliolla ja lääkkeiden toistuvalla käytöllä voi olla oma osuutensa hiivan liikakasvuun. Vaivasta eroon pääseminen voi välillä olla työlästä. Etenkin systeemisissä eli koko kehon hiivatulehduksissa. Systeemiset hiivatulehdukset ovat syntytaustaltaan pidemmän altistuksen aiheuttamia, joten niitä täytyy hoitaa kokonaisvaltaisesti pitkän tähtäimen projektina. 

Eläinlääkäri voi määrätä koiralle hiivan poistoon antibioottikuurin. Jos suoliston bakteerikantaa ei aleta kuntouttamaan heti kuurin aikana, niin hiivaoireet voivat olla antibioottikuurin jälkeen yhä voimakkaampia. Lisäksi toistuvat pesut esimerkiksi atopiasta/allergiasta kärsivien koirien kohdalla kannattaa ottaa huomioon. Tiheät pesut muuttavat ihon pH:ta ja rasvahappokoostumusta, joten suosittelen miettimään pesujen tarpeellisuutta. 

Ravinnon tulisi olla alkuvaiheessa helposti sulavaa, proteiinipainotteista ja mahdollisimman vähän suolistoa ärsyttävää. Ruoka ei saisi olla liian rasvaista, jotta koiralla ei esiintyisi maha-suolikanavan ärsytystä. Tarpeen mukaan koira voi olla alkuvaiheessa eliminaatiodieetillä eli ruokavalio on mahdollisimman karsittua. Tästä ruokavaliota aletaan koostaa yksilölle sopivaksi. Hiivan kuolettamiseen sekä suoliston kuntouttamiseen voidaan käyttää tukituotteita, kuten sopivia maitohappobakteeri- ja boulardiituotteita, l-glutamiinia sekä kalaöljyä. Jos koiralla on muita vaivoja tai sairauksia, niin ne tulee ottaa huomioon ravitsemuksessa samanaikaisesti, kun hiivaa aletaan kuolettaa. 

Maitohappobakteerit ovat eläviä soluja, ja ne tarvitsevat sopivan ympäristön sekä elinolosuhteet, jotta ne voisivat pysyä toimintakykyisinä. Maitohappobakteerit tukevat koiran vastustuskykyä ja tasapainottavat samalla suoliston tärkeää mikrobikantaa. Vastustuskykyyn vaikuttaa suuresti suoliston hyvä kunto. Suoliston hyvinvointiin kannattaa siis kiinnittää huomiota, sillä vastustuskyvystä 70 % löytyy suolistosta! 

Maitohappobakteerit tuottavat maitohappoa, joka tasapainottaa kehon pH:ta eli happamuutta. Maitohappobakteerit pystyvät valmistamaan esimerkiksi, vitamiineja, vasta-aineita ja aminohappoja. Lisäksi ne pilkkovat ruokaa ja auttavat ravinteiden kulkeutumisessa oikeisiin kohteisiin koiran kehossa. Eri bakteerikannoilla on eri ominaisuuksia, joten kannat pystyvät tuottamaan erilaisia vitamiineja, aminohappoja ja vasta-aineita. Lisäksi ne tuottavat eri määriä maitohappoa.

Jos kehon pH muuttuu, niin myös maitohappobakteerien elinympäristö muuttuu. Bakteerit pyrkivät etsimään itselleen suotuisaa ympäristöä, mutta pH:n muuttuessa ne voivat kulkeutua vääriin paikkoihin. Epäsuotuisassa ympäristössä maitohappobakteerit eivät voi toimia oikealla tavalla. Mikrobien siirtyminen aiheuttaa epätasapainoa mikrobikannassa. Maitohappobakteerien tilalle tulee helposti muita bakteereita sekä hiivaa. Koska maitohappobakteerit eivät pysty väärässä elinympäristössä tuottamaan tärkeitä ainesosia, koiralle syntyy puutostiloja ja oireet alkavat muotoutua. Hiivan lisäksi koiralla voi olla muun muassa ripulia, ummetusta, aliravitsemusta ja ravintoaineiden imeytymishäiriöitä. 

Boulardii on mikrohiiva, joka korjaa sekä suojaa limakalvoja ja täten estää ja hidastaa patogeenien pääsyn vereen. Boulardii pystyy tuottamaan polyamiineja, jotka ovat tärkeitä rakennusaineita soluille. Ne edistävät tulehdusten ja haavojen paranemista limakalvoilla. Limakalvot ovat tärkeitä maitohappobakteerien kasvualustoja. Jos ne eivät ole kunnossa, niin maitohappobakteerit eivät voi kunnolla työskennellä koiran kehossa. Markkinoilla olevissa boulardiivalmisteissa on suuria laatueroja. Jos käytössä on huonolaatuinen tuote, joka sisältää muita hiivoja ja mahdollisesti esimerkiksi sauvabakteereita, niin koiran ongelma voi vain pahentua. 

Glutamiini puolestaan vahvistaa immuunijärjestelmää ja vahvistaa maha-suolikanavan limakalvoja vaikuttamalla solujen uusiutumiskykyyn. Samalla se pystyy myös ehkäisemään haitallisten mikrobien toimintaa. Kalaöljyn monityydyttymättömillä rasvahapoilla on sienten kasvua haittaavia tekijöitä. Ihon kuivumisesta johtuvaa toistuvaa tulehdusherkkyyttä, ihon hiivatulehdusta, voidaan hoitaa rasvahappovalmisteita ravintoon lisäämällä. Ihon hiivoja pystytään hoitamaan myös paikallisesti. 

Hiivaongelma on ratkaistu ruoka-
valion ja tukituotteisen avulla.
Hiivavaivoja hoidettaessa täytyy siis kiinnittää huomiota sen syyhyn ja miettiä, miten kannattaa toimia, jotta hiivaa saataisiin poistettua ja pysymään poissa. Jos hiivaongelma on vaikkapa ruokintaperäinen, niin ei auta, jos hiivaa saadaan poistumaan tukituotteita käyttämällä, mutta ravitsemukseen ei tehdä minkäänlaisia muutoksia. Hiiva palautuu lähes takuuvarmasti takaisin. Tukituotteiden käyttöä täytyy jatkaa tarpeeksi kauan, jotta elimistö ennättää kuntoutua. Tämän vuoksi mm. maitohappobakteeria voi syöttää koiralle ongelman alkutilanteessa useita kuukausia. Jatkossa kuureja kannattaa uusia lyhyempinä ajanjaksoina, jotta elimistön bakteerikanta pysyisi tasapainossa. Vaivaa hoidettaessa tulee miettiä koiran tilannetta laajemmasta näkökulmasta katsottuna ja huomioida se ravitsemuksessa kokonaisvaltaisesti. 












Kirjoittanut:
Kaisa Toivanen 
koiran ravitsemusneuvoja 

Lähteet:
SETO, Koiran ravitsemusneuvojan opiskelumateriaali
http://www.anicol.fi/ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti