tiistai 1. syyskuuta 2015

Luuliemi kollageenin ja gelatiinin lähteenä

Kollageenin ja gelatiinin puute voi näkyä yllättävän suurena kirjona sairauksia ja oireita. Kollageenit ovat elimistön yleisempiä proteiineja, mikä kertoo, että niillä on erityinen tehtävä kaikkien nisäkkäiden hyvinvoinnissa. Koiralla useat terveydelliset ongelmat liittyvät mahasuolikanavan häiriöihin. Koiran ravitsemusneuvojana olen työssäni kartoittanut mahasuolikanavan ongelmiin ja sairauksiin soveltuvaa dieettiä. Haasteena on tullut eteen ravintoaineiden imeytyminen ja niistä saatava hyöty nopeaan toipumiseen yhdessä lääkehoidon kanssa. Erityisesti koirien kroonisissa immuunivälitteisissä suolistotulehduksissa ravintoaineiden imeytyminen ohutsuolessa on häiriytynyt, tällöin ravintoaineiden tulisi olla hyvin imeytyvässä muodossa, jotta elimistö hyötyisi niistä.  

Yksi varteenotettava kollageenin ja gelatiinin lähde on luista haudutettu liemi, luuliemi. Luuliemen ravintoarvoina on yleisesti pidetty korkeaa kalsiumpitoisuutta. Tästä on kuitenkin tehty joitakin tutkimuksia 1 , joissa on todettu luuliemen kalsiumpitoisuuden ja yleisesti mineraaliarvojen olevan vähäisiä. Luuliemen terveysvaikutukset perustuvat sen korkeaan kollageenipitoisuuteen. Kollageenia tarvitaan mm. luuston, ruston, ihon, verisuonten ja sarveiskalvon rakennusaineena. Kollageenin tuotanto elimistössä hidastuu iän ja sairauksien myötä. Oikein valmistettuna luuliemessä on paljon gelatiinia ja kollageenia rustojen määrästä riippuen sekä aminohapot; proliini ja glysiini, jotka ovat tärkeä osa kollageenisynteesiä. Proliini on yksi runsaimmista nivelkalvojen kollageenirakenteen osista. Proliinilla on tärkeä osa erilaisten kudosvaurioiden paranemisessa. Kollageeniproteiinin massasta n. 22% on glysiiniä. Glysiinistä on hyötyä iholle, luustolle ja nivelille. Sen hyötyjä on myös perusteltu suolisto L-solujen erittämän GLP-1 -inkretiinin lisääntyneellä tuotannolla 2. Luuliemen terveyshyödyiksi voidaan mainita sidekudosten, luuston ja nivelten terveys, turkin, ihon ja kynsien hyvinvointi, suoliston terveys sekä infektioista ja muista sairauksista toipuminen. Luuliemen terveysvaikutuksista ei ole vielä riittävää tieteellistä tutkimusnäyttöä, mutta käyttö vuosisatojen ajan ihmisillä on osoittanut sen hyödyt terveydelle. Sitä on myös käytetty koirilla ripulin hoitoon hyvin tuloksin.

Liemen valmistukseen käyvät mm. naudanluut, kananluut ja lampaan putki- ja rustoluut. Parhaimpia ovat kuitenkin riistaeläinten luut (hirvi, peura, poro). Luissa voi myös olla jonkin verran lihaa lihahyytelöä varten. Lisäämällä porkkanaa sekä merisuolaa tai kristallisuolaa liemeen saadaan nostettua jonkin verran kivennäis- ja hivenainepitoisuutta. Luiden rustoista vapautuu gelatiinia, mikä hyytelöi valmiin, jäähdytetyn liemen. Terveen eläimen putkiluiden ydin on kellertävää pääasiassa sidekudosta ja rasvaa. Rasvainen luuydin kertoo, että eläin on ollut hyvässä ravitsemuksessa.


Valmistan luuliemen lisäämällä kilon verran luita, 1tl merisuolaa tai kristallisuolaa ja vettä kahdeksan litran kattilaan. Kiehautan kattilan sisältöä parin tunnin ajan ja samalla kuorin vaahdon pois. Tämän jälkeen pienennän lieden haudutus lämpötilaan ja laitan kannen kattilan päälle, jotta neste säilyisi eikä sitä haihtuisi liikaa. Nestettä voi lisätä haudutuksen aikana. Haudutusaika on n. 48 tuntia naudan ja muiden isompien eläinten luissa ja kananluissa 24 tuntia. Liemen valmistuttua se jäähdytetään, siivilöidään astioihin. Itselläni on tapana vielä erotella lihat ja muu syötävä osa luista ja lisätä yhteen astiaan ne liemen kanssa. Tästä tulee hyvä lihahyytelö. Liemi säilyy n. 5 päivää jääkaapissa, jolloin astian koko kannattaa miettiä tarpeen mukaan. Loput voi pakastaa myöhempää käyttöä varten. Luuliemen rasva kertyy astiassa liemen pintaan, kun se säilytetään pystyasennossa. Se on hyvin poistettavissa pinnalta, mikäli rasvan määrän lisääminen koiralle ei sovellu. Luulientä olen tarjonnut sellaisenaan hytelöä veteen liuotettuna tai ruoan joukossa.

Kirjoittanut:
krn Kirsi Halonen
Natufin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti